Taijita ja makuelämyksiä Keskustan valtakunnassa

Taijita ja makuelämyksiä Keskustan valtakunnassa

Kuuntelijamatkalaiset Kiinan muurilla Badalingissä.
Found this interesting? Share it with your friends!
  • Listen:

Kiinan kuvaileminen lyhyesti ja ytimekkäästi ei ole aivan helppoa, mutta Radio86:n kuuntelijamatkalla toukokuussa mukana olleet olivat yhtä mieltä siitä, että Kiinasta löytyy kaikkea ja että sitä on paljon! Mukaan matkalle Beijingiin, jonne matkustimme suomalaisen matkanjohtajamme Leila Riekkisen johdolla, oli ilmoittautunut kaksikymmentäyksi henkilöä. Useimmille meistä tämä oli ensimmäinen kerta Kiinassa.

Kun saavuimme Beijingiin kello 6.30 paikallista aikaa taivasta peittivät sateen jälkeen harmaat pilvet ja ilma oli kostean lämmin. Kentällä meitä oli vastassa kiinalainen paikallisoppaamme "Juha", oikealta nimeltään Zhang Jianchun, joka ohjasi meidät omaan pikkubussiimme. Bussi tuoksui vielä ihan uudelta. Beijingissä oli aikainen aamu, mutta vääjäämättä rupesivat silmäluomet jo painumaan, kello kun oli Suomen ajan mukaan vasta lähempänä keskiyötä! Meitä matkalaisia väsytti, mutta matkanjohtajamme Leila neuvoi, että tämä päivä olisi pysyteltävä hereillä, jotta aikaero saataisiin kurottua heti alkuun. Ja tästä seikkailumme Keskustan valtakunnassa sitten alkoikin.

Beijingissä riittää nähtävää

Armi ja Leila kauppoja hieromassa
Armi ja Leila kauppoja hieromassa (Source: Radio86)
Beijing on jännittävä sekoitus uutta ja vanhaa. Siellä voi tuntea historian havinan esimerkiksi Kielletyssä kaupungissa, kaupungin lukuisissa temppeleissä sekä vanhoissa hutong -kortteleissa, kun taas esimerkiksi Xidanin modernissa kauppakeskuksessa kuhina käy ja tarjolla on kaikkea mitä täällä Suomessakin ja vielä enemmän! Nähtävää ja koettavaa on paljon, eikä viikossa millään riitä aika kaikkeen. Herää myös kysymys, kuinka paljon edes pystyy sulattamaan kerralla. Viikon aikana oli matkalaisille luvassa tiivis ohjelmapaketti, joka sisälsi niin "pakolliset" nähtävyydet kuten Kiinan muurin, Kielletyn kaupungin, Kesäpalatsin ja Taivaan temppelin, kuin rentoutumisen Jiuhua Spa -kylpylässä. Taijiharjoituksia tehtiin myös joka päivä eri ohjaajien johdolla.

Taijita tehtiin Helmiinan johdolla muun muassa Kiinan muurilla
Taijita tehtiin Helmiinan johdolla muun muassa Kiinan muurilla (Source: CRI)

Lahtelaiset kosmetologit Armi Voutilainen ja Leila Soini kiinnostuivat matkan terveysteemasta myös työnsä puolesta. Reippaat kauneusalan ammattilaiset pääsivätkin heti ensimmäisenä iltana kokeilemaan yleellistä kiinalaista jalkahierontaa, joka miellytti matkalaisia kovasti.

- Ensimmäisenä iltana kun tultiin tänne koettiin ihan mieletön jalkahieronta. Ne hieroi puolitoista tuntia meidän jalkoja! Jalkapohjia hierottiin käsillä, voiteilla ja öljyillä ja puukapuloilla hakattiin. Sitten hierottiin vielä sääret, kädet ja hartiat. Koko ajan juotettiin teetä ja tunnelma oli tosi rentoutunut ja hyvä. Se oli kyllä tervetuloa Kiinaan, muistelee Armi.

Terveyspainotteinen kuuntelijamatkamme sujui mukavissa tunnelmissa, ja matkan puitteissa meillä oli mahdollisuus tutustua muun muassa kansainväliseen akupunktioklinikkaan sekä Tongrentanin yrttiapteekkiin. Armi tosin joutui turvautumaan kiinalaiseen lääketieteeseen myös käytännössä virtsatietulehduksen takia, mutta sai onneksi omasta mielestään oikein hyvää hoitoa paikallisessa sairaalassa.

Mirja Juelich Tampereelta oli lähtenyt gradumatkalleen, ja tämä oli hänen ensimmäinen matkansa Euroopan ulkopuolelle. Kiinan muuri ja siellä tehty taijiharjoitus sekä kävely vanhoilla hutongeilla jäi Mirjalle erityisesti mieleen. Viimeisenä iltana kaupungissa ehdimme Mirjan ja Pirjon kanssa kokea myös oikeiden kiinalaisten iltamarkkinoiden viehätystä. Ja siellä ne kuuluisat skorpionit tulikin sitten syötyä!

Bussissa vallitsi mukava tunnelma
Bussissa vallitsi mukava tunnelma (Source: Radio86)

- Skorpionit tuli kokeiltua joo. Ne oli ihan mielenkiintoisia. Elävänä ne sätkyili siinä vartaassa. Sitten ne grillattin ja sitten niitä maisteltiin. Rapsakoita. Ei olisi silmät kiinni tiennyt mitä suuhunsa laittoi, kertoo Pirjo.

Pirjo Hirvonen asuu Brysselissä ja hän sai tietää matkasta Jin Cuihongin keittokirjan ja tämän nettisivuillamme kirjoittaman ruokakolumnin kautta. Hänelle ensivaikutelma Kiinasta oli kaikin puolin positiivinen.

- Mielestäni Kiina on yllättävän siisti verrattuna mun alkuodotuksiin. Siisti, lämmin, ystävällisiä ihmisiä, kuvailee Pirjo.

Monelle jäivät erityisesti mieleen Beijingin puistot ja niissä vallitseva viehättävä tunnelma. Suomalaiset matkailijamme harjottelivatkin aamutuimaan taijita kuuluisissa Ritan sekä Taivaan temppelin puistoissa. Ostoksiakin tehtiin ja kaupanteko kiinalaisten kanssa tuli näin tutuksi. Iltaohjelmassa oli tarjolla myös kuuluisa Pekingin ooppera, joka osoittautui monelle matkailijalle varsinaiseksi elämykseksi.

Kiina kulinaarinen elämys

Leila ja Juha pitivät ryhmän koossa Kielletyssä kaupungissa
Leila ja Juha pitivät ryhmän koossa Kielletyssä kaupungissa (Source: Radio86)

Monen matkalaisen mielestä kiinalainen ruoka ja sen monipuolisuus oli parhaimpia matkalla koetuista monista elämyksistä. Matkan aikana koettiinkin mitä erilaisimpia makunautintoja. Ruokapyödässä oli usein 10-15 eri ruokalajia pöydän keskellä olevalla pyörivällä tasolla, ja kiinalaisten tapa syödä oli paitsi makuhermoja hivelevä myös keskustelua herättävä ja mukava sosiaalinen tapahtuma. Myös kiinalaisten kekseliäisyyttä keittiössä kummasteltiin yhteen ääneen kasvisravintolassa.

- Täällä tehdään kananmunasta aivan ihmeellisiä ruokia. Ja tofusta! Tofusta voidaan tehdä ankeriasta, tofusta voidaan tehdä possua, kanaa, ankkaa, nautaa, katkarapuja. Kaikki voidaan tehdä tofusta. On hämmästyttävää miten se on mahdollista, muistelee Helmiina.

Tofusta tehdään Kiinassa mitä ihanimpia herkkuja
Tofusta tehdään Kiinassa mitä ihanimpia herkkuja (Source: Radio86)

Tampereella taiji- ja qigongkursseja pitävä Helmiina Kauhanen veti osan taijiharjoituksista matkan aikana. Taijita tehtiin hänen johdollaan muun muassa Kiinan muurilla, jonne matkalaisia seurasi myös kiinan television CCTV:n kuvausryhmä. Monelle matkalaiselle Kiinan muuri oli tietysti matkan kohokohta, mutta myös vierailu kiinalaisella China Radio International radioasemalla sekä tutustuminen Kiinan mediaan herätti monen matkalaisen mielenkiinnon.

Tiina ja Anni Palosaari, äiti ja tytär Helsingistä, saivat tietää kuuntelijamatkasta Helmiinan kautta. Tämä oli sekä äidille että tyttärelle ensimmäinen Kiinanmatka, ja kipinähän siitä syntyi heti. Pitkäaikainen haave nähdä Kiinan muuri oli Tiinalle suuri elämys ja toiveiden täyttymys.

- Kiinan muuri on sellainen josta olen haaveillut vuosikausia. Tai se on ollut semmoinen unelma jota mä ajattelin, että ei ehkä toteudu koskaan mun elämän aikana. Ja nyt mä oon siellä ollut. Se on kyllä sellainen mieleenpainuvin juttu täällä ollut, kertoo Tiina.

Skorpioneja syötiin kiinalaiseen tapaan
Skorpioneja syötiin kiinalaiseen tapaan (Source: Radio86)

Kuuntelijamatkamme sujui kaikin puolin hyvin. Hymy oli herkässä bussissa ja kun kokoonnuttin yhteisten aterioiden ääreen. Sääkin suosi meitä koko matkan ajan. Voimakas tuuli tosin haittasi leijanlennätystä viimeisenä päivänä kylpylässä, mutta muuten oli aurinkoista ja lämmintä. Erinomaisten oppaiden Leilan ja Juhan ansiosta käytännön asioista selvittiin mutkattomasti. Aivan huikean taitava bussikuskimme Yan Changhai ansaitsee myös erityismaininnan, liikenne Beijingissä oli juuri niin ruuhkainen ja kaoottinen kun olin kuvitellutkin.

Minulle tämä oli myös ensimmäinen kerta Kiinassa. Matkasta jäivät erityisesti mieleen kaupungin jatkuva liike ja vilinä sekä kaikki tuoksut ja ihanat maut joita ei näin radion tai internetin kautta voi välittää. Ne kun täytyy kokea ihan itse paikan päällä.

Ai niin. Miten sitten kuvailla Kiinaa lyhyesti ja ytimekkäästi? Annan vielä Helmiinalle viimeisen puheenvuoron:

- Reikävessat, hyvä ruoka ja paljon autoja.

Kiitos vielä kaikille osallistujille, oli hauska kokea Kiina teidän kanssanne!

Pirjo, Mirja ja Antonia iltamarkkinoilla
Pirjo, Mirja ja Antonia iltamarkkinoilla (Source: Radio86)
Merja ja Marja CRI:n studiossa
Merja ja Marja CRI:n studiossa (Source: Radio86)
Vierailulla China Radio Internationalin toimitiloissa
Vierailulla China Radio Internationalin toimitiloissa (Source: Radio86)
Beijingin vanha hutong -alue viehätti yksityiskohdillaan
Beijingin vanha hutong -alue viehätti yksityiskohdillaan (Source: Radio86)
Juha opetti meille leijanlennätystä Jiuhua Spassa
Juha opetti meille leijanlennätystä Jiuhua Spassa (Source: Radio86)
Erikoiset kattotiilet keräsivät katseita Kielletyssä kaupungissa
Erikoiset kattotiilet keräsivät katseita Kielletyssä kaupungissa (Source: Radio86)
Kova tuuli haittasi leijanlennätystä viimeisenä päivänä
Kova tuuli haittasi leijanlennätystä viimeisenä päivänä (Source: Radio86)
Mongolialaisessa ravintolassa oli tarjolla todella herkullisia ruokalajeja
Mongolialaisessa ravintolassa oli tarjolla todella herkullisia ruokalajeja (Source: Radio86)
Cloisonné -tehtaassa ehdittiin tehdä ostoksiakin
Cloisonné -tehtaassa ehdittiin tehdä ostoksiakin (Source: Radio86)
Taijita tehtiin Zhao Yinongin johdolla Kesäpalatsissa
Taijita tehtiin Zhao Yinongin johdolla Kesäpalatsissa (Source: Radio86)
Mestari Wang opetti matkalaisille taijita Jiuhua Spassa
Mestari Wang opetti matkalaisille taijita Jiuhua Spassa (Source: Radio86)
Matkan ensimmäisenä päivänä taijita tehtiin Ritan -puistossa
Matkan ensimmäisenä päivänä taijita tehtiin Ritan -puistossa (Source: Radio86)
Teemaistelu tuli tutuksi kiinalaisen teeseremonian yhteydessä
Teemaistelu tuli tutuksi kiinalaisen teeseremonian yhteydessä (Source: Radio86)
Kuuntelijamatkalaiset lamalaistemppelissä
Kuuntelijamatkalaiset lamalaistemppelissä (Source: Radio86)