Kiina nimitti Darfur-edustajan
Kiina on nimennyt edustajan neuvottelemaan Darfurin kriisistä. Edustajan nimityksellä Kiina vastaa kansainväliseen painostukseen puuttua Sudanin sotatilanteeseen.
Kiinan uusi Darfur-edustaja on Liu Guijin, joka on aiemmin toiminut Zimbabwen ja Etelä-Amerikan suurlähettiläänä. Liu nimitettiin virallisesti Beijingin Afrikan-asioiden erityisedustajaksi.
- Koska Darfurin tilanne on herättänyt maailmanlaajuisesti paljon huomiota, nimitimme erityisedustajan keskittymään tähän kysymykseen, perusteli Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Jiang Yu lehdistötilaisuudessa. Hän lisäsi, että Liu keskittyy myös Kiinan ja Afrikan suhteiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, China Daily ja Xinhua kirjoittavat.
Jiang viittasi myös yhdysvaltalaisilta lainsäätäjiltä saapuneeseen, presidentti Hu Jintaolle osoitettuun kirjeeseen, jossa kehotettiin Kiinaa puuttumaan tehokkaammin Darfurin väkivaltaisuuksiin. Jiang onnitteli Yhdysvaltoja sen positiivisesta roolista tilanteen ratkaisemiseksi. - Voin sanoa, että Kiina ja Yhdysvallat jakavat saman katsantokannan Darfurin suhteen. Me molemmat haluamme ratkaista tilanteen poliittisin keinoin.
Yhdysvaltain ulkoministeriö puolestaan totesi, että edustajan nimityksellä Kiina ”osoittaa jälleen suhtautuvansa asiaan hyvin vakavasti”. Ministeriön edustaja Sean McCormack vetosi Beijingiin, että Kiinan edustaja suostuttelisi Sudanin hallituksen päästämään YK-joukkoja Darfuriin.
Kiinaa on arvosteltu siitä, että Sudanin merkittävänä kauppakumppanina sillä olisi paljon painoarvoa Darfurin sisällissotaa koskevissa kysymyksissä. Jotkut ihmisoikeusryhmät ovat vaatineet Beijingin vuoden 2008 olympialaisten boikotointia, jollei Kiina puutu tehokkaammin Darfurin tilanteeseen. Beijingin politiikkana on ollut olla puuttumatta muiden maiden sisäisiin asioihin.
Sudanissa Darfurin alueella kapinallisten ja hallitusten joukkojen välisissä taisteluissa on neljän vuoden aikana kuollut yli 200 000 ihmistä ja yli 2,5 miljoonaa asukasta on joutunut evakkoon.

